top of page
Search

Hyvinvoiva varhaiskasvatuksen työntekijä on kaikkien etu


Artikkeli julkaistu alunperin osoitteessa tutkittuavarhaiskasvatuksesta.com



Intro

Varhaiskasvatuksen työntekijöiden stressistä ja kuormittuneisuudesta on keskusteltu niin pitkään kuin muistan. Alueellisesti ja yksikkökohtaisesti työstressin vaihtelu on suurta, ja onneksi alalla on paljon työntekijöitä, jotka voivat toteuttaa työtään ilman liiallisen kuormittumisen uhkaa. Huoleni kohdistuu niihin, joilla stressi ja kuormittuneisuus on jokapäiväistä arkea. Haluni kirjoittaa varhaiskasvatuksen työntekijöiden stressistä ja kuormittuneisuudesta perustuu ihmisyyttä vaalivaan velvollisuuteen. Meillä on periaatteellinen velvollisuus pyrkiä puuttumaan sekä ennaltaehkäisemään sellaisiin epäkohtiin, jotka aiheuttavat monialaista kipuilua sekä aikuisissa että lapsissa. Onneksi varhaiskasvatustyö voi olla erittäin antoisaa ja merkitystä tuottavaa työtä. On etuoikeutettua ja merkityksellistä kohdata kehittymisen, oivaltamisen, rakastamisen, vilpittömyyden, yrityksen ja erehdyksen epätäydellisen täydellisiä hetkiä yhdessä lasten kanssa. Nämä elämän arvokkaat ja merkitykselliset hetket kannattelevat ja antavat työntekijöille paljon, mutta valitettavasti ne eivät riitä sellaisenaan pelastamaan kaikkia kuormittuneisuudelta ja stressiltä. Stressiä ja kuormittuneisuutta tuottavia epäkohtia ei tulisi taltuttaa vain nostamalla esille varhaiskasvatustyön merkitystä ja ainutlaatuisuutta huokuvia sisältöjä. Tarvitsemme työn imua sekä pitovoimaa kannattelevia rakenteita puuttumalla stressin ja kuormittuneisuuden epäkohtiin, eikä vaientamalla niitä sillä mitä työ voi antaa.

Varhaiskasvatuksessa henkisen työkykynsä heikoksi kokeneiden osuus ei ole pysynyt samana vaan jopa kasvanut. Kevan julkaistaman Julkisen alan työhyinvointi vuonna 2022 -raportin mukaan joka viides kaikista varhaiskasvatuksen työntekijöistä kokee henkisen työkykynsä heikoksi1. Tällä haavaa varhaiskasvatuksessa urheasti työskentelevien, tärkeiden ja korvaamattomien työntekijöiden ahdistusta sekä epävarmuutta lisäävät mm. työvoimapula, koronapandemian aiheuttamat lieveilmiöt, heikko palkkaus, koulutuskysymykset, lasten ja perheiden psykososiaalisten haasteiden lisääntyminen2, riittämätön henkilöstömitoitus, sekä työmäärän siirtyminen vapaa-ajalle3. Varhaiskasvatusalaa koskeva työstressi ei kuitenkaan ole vain Suomea koskeva ongelma, sillä kansainväliset tutkimukset osoittavat varhaiskasvatusalalla työskentelevillä olevan yleisesti suurempi riski kokea työstressiä ja uupumusta verrattuna muihin aloihin4,5. Varhaiskasvatusalan globaalin stressiepidemian hyväksyttävyydelle ja pysyvyydelle ei saa alistua. Alalla vellovaan stressiin tulee puuttua oitis.



Miksi stressiin puuttuminen on oleellista?

Varhaiskasvatusalan työntekijöiden stressin ja kuormittuneisuuden lievittämiseen ja ennaltaehkäisyyn on kaksi perustavanlaatuisen tärkeää syytä. Ensinnäkin pitkittyneellä ja kovan intensiteettitason stressillä on selkeitä yhteyksiä työntekijöiden kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin, mielenterveyteen sekä erinäisiin sairauksiin6,7,8. Neurologisesti stressiin liittyvät sairaudet liittyvät mm. kehon telomeerien hajoamiseen tai niiden vioittuneeseen toimintaan. Telomeerien tehtävänä on uudistaa ja korjata ihmissolukkoa, ja tutkimusten mukaan voimakas ja pitkittynyt stressi horjuttaa ja vioittaa niiden toimintakykyä laukaisten mm. sydän- ja verisuonisairauksia, syöpää sekä useita aivotoiminnallisia häiriöitä9,10,11. Tämä neurologinen haittaprosessi on meneillään niillä varhaiskasvatuksen työntekijöillä, joilla stressi on erittäin suurta.

Toinen oleellinen syy työntekijöiden työstressin huojentamiseen liittyy lasten kokonaisvaltaiseen kehitykseen ja hyvinvointiin. Haitallinen stressi ja kuormittuneisuus kaventavat varhaiskasvatuksen työntekijöiden kognitiivista kykyä toteuttaa laadukasta, lasta kohtaamaa kasvatusta. Stressi vaikuttaa etenkin sensitiiviseen, läsnäolevaan vuorovaikutuksen laatuun, jolla on selkeä yhteys lapsen tasapainoiseen sosio-emotionaaliseen kehitykseen, kielellisiin taitoihin, sekä hyvän itsetunnon ja minäpystyvyyden rakentumiseen12,13,14,15. Kun varhaiskasvatuksen työntekijöiden stressin oireet jälkisäteilevät pieniin lapsiin, tulisi meillä olla riittävästi resursseja tehdä radikaaleja muutoksia vapaan stressivyöhykkeen mahdollistamiseen.

Työntekijöiden stressin ja kuormittuneisuuden haitallisuus hätkähdyttää laajemmin, kun sitä argumentoidaan neurologisilla sekä lasten kehitystä heikentävillä faktoilla. Näin varhaiskasvatuksen työntekijöiden stressiepidemiasta tulee enemmän käsinkosketeltavaa, fyysistä totuutta. Suurta stressiä kokevilla varhaiskasvatuksen työntekijöillä, stressi ei ole siis vain aineetonta ja ikävää tuntemusta, vaan jopa fyysisesti heitä tuhoavaa. Tälle rautalankamalliselle argumentaatiolle ei tulisi olla perusteita. Varhaiskasvatusalan työntekijöiden kuuleminen, sekä työolojen ja -käytänteiden tarkasteleminen tulisivat sellaisinaan riittää todisteluiksi miten liiallinen ja pitkittynyt stressi ja kuormitus tulee katkaista. Työyhteisötasolla tuota ahdinkoa tulee ajatella sekä yksilö- että yhteisötasolla.

Subjektiivinen ja psykososiaalinen stressi varhaiskasvatuksessa

Yksilön näkökulmasta stressi on emotionaalinen ja fysiologinen kokemus sekä reaktio haastavaan tai uhkaavaan tilanteeseen16 . Stressi on subjektiivinen kokemus ja sen ilmenemistä tai juurisyitä muissa kollegoissa on haastavaa tulkita. Emme tiedä tarkalleen miltä stressi kollegassa tuntuu tai minkälaisia valmiuksia hänellä on käsitellä sitä. Työsisältöjen ja -määrän vertaileminen muihin kollegoihin on aiheetonta, koska ne koetaan aina suhteessa omiin henkilökohtaisiin voimavaroihin, elämäntilanteisiin, sosiaaliseen tukiverkostoon, sekä persoonallisiin ja temperamenttisiin piirteisiin. Se, miten resilienssejä, eli mukautuvia ja kimmoisia olemme psyykkisesti palautumaan haasteista, johtaa juurensa biologian lisäksi mm. lapsuutemme kasvuympäristöön17,18,19,20,21. Näistä lähtökohdista käsin stressiin suhtautuminen varhaiskasvatuksen työntekijöiden välillä tulisi perustua myötätuntoisen hyväksymisen, ymmärtämisen ja tuen ajattelulle.

Varhaiskasvatuksen yhteisötasolla stressi on psykososiaalista, joka on vastavuoroisessa suhteessa aina subjektiiviseen stressiin22. Psykososiaalinen stressi on kollektiivisesti koettua ja jaettua stressiä, joka ilmenee monin lieveilmiöin. Esimerkiksi huono työilmapiiri, heikot tiimityötaidot, sekä konflikti- ja ristiriitatilanteet aiheuttavat sekä lisäävät psykososiaalista stressiä. Lisäksi omien voimavarojen heikentyessä myös työmotivaatio ja -imu laskee, jolloin on tyypillistä kohdistaa huomiota työn epäkohtia tuottaviin tekijöihin. Näin syntyy helposti valittamisen kulttuuria ruokkivia käytänteitä, joiden avulla haetaan hyväksyntää, myötätuntoa, sekä samaistumisen ja yhdessä kokemisen tunnetta. Valittamisen kulttuuri on haitallista, ja parhaillaan valittaminen on aiheellista silloin, kun sille on löydettävissä konkreettisia ratkaisuja tai ehdotuksia. Valittamisen kulttuuri on kuitenkin hätähuuto sille, että joku voi oikeasti huonosti.

Yksi oleellinen tekijä ennaltaehkäistä ja lievittää stressiä varhaiskasvatuksessa perustuu psykologisesti turvallisen työympäristön kehittämiseen. Psykologisesti turvallinen ympäristö mahdollistaa sen, että jokainen työntekijä voi toteuttaa ja ilmaista itseään vapaasti sellaisena kuin hän on23. Psykologisesti turvallinen varhaiskasvatusyhteisö löytää työntekijän vahvuudet, sekä hyväksyy ihmisyyteen kuuluvat virheet antaen hänelle tukea ja kannustusta. Stressille ei ole niin suurta tilaa, kun ei tarvitse jatkuvasti suorittaa peläten omaa riittämättömyyttään. Riittämättömyyden pelko näkyy myös tunnollisuuden ja itsereflektion liiallisissa muodoissa.

Kouluttajana olen havainnut sen, miten upean tunnollisia ja välittäviä varhaiskasvatuksen työntekijät pääsääntöisesti työssään ovat. Tunnollisuus ja välittäminen ovat arvoina ensisijaisen tärkeitä kaikessa sellaisessa työssä missä aikuinen kohtaa lapsen. Kuitenkin tunnollisuus ja välittäminen voivat vääristyä ylitunnollisuudeksi, liiallisen analysoinnin, suorittamisen ja murehtimisen tilaksi. Tämä hyperreflektioksi24 kutsuttu ilmiö on syvää ahdistuneisuutta ja stressiä lisäävä mielentila, jota on myös havaittavissa varhaiskasvatuksen työntekijöissä. On tärkeää pohtia missä määrin huolehtiminen, tunnollisuus ja itsereflektointi palvelevat työntekijää, työn sisältöjä ja lapsia, sekä missä määrin ne eivät palvele. Murehtiminen – niin kuin kaikki tunteet – tulee sallia, mutta sen ei tulisi olla synonyymi tai automaattinen reaktio välittämiselle. Itsetarkkailu on taas tärkeää silloin, kun se kohdistuu stressin ja kuormittuneisuuden tunnistamiseen ja siihen pysähtymiseen.




Miten tunnistaa stressiä ja kuormittuneisuutta itsessä ja kollegoissa?

Työstressiin ja kuormittuneisuuteen pohjautuvat mittarit voivat olla oivallisia menetelmiä pysäyttää varhaiskasvatuksen työntekijät pohtimaan omaa jaksamistaan myös sellaisista näkökulmista, joita ei ole ennen osannut itsessään ja kollegoissa havaita. Esimerkiksi Työterveyslaitoksen julkaisema Työuupumuksen käsikirja (Burnout Assessment Tool)25 käsittää konkreettisen ja selkeän liikennevalomallin työstressin ja -uupumisen tarkasteluun ja tunnistamiseen ajoissa. Suosittelen lämpimästi tämän vapaasti nähtävän mallin äärelle pysähtymistä jokaisessa varhaiskasvatusyksikössä.

Mallissa vihreä valo kuvastaa ei-uupumisen tilaa, missä työntekijä pääsääntöisesti voi hyvin, vaikka voikin kokea ajoittaista väsymystä, stressiä ja tylsyyttä työtään kohtaan. Keltainen valo indikoi työuupumusoireiden ajoittaista esiintymistä, sekä työntekijän pitkittynyttä sinnittelyä työssään. Tässä tilassa varhaiskasvatuksen työntekijän tulisi jo pysähtyä tunnistamaan kuormituksensa juurisyyt ja lähteä rakentamaan esihenkilön ja työterveyshuollon avustuksella toimintamalleja hyvinvoinnin palauttamiseksi. Esimerkiksi työn rytmisyys, kollektiivinen tuki, tauot, omien osaamistaitojen sekä työmotivaation tarkastelu tulisi olla ensisijaista. Punaiset valot kuvaavat jo vakavia työuupumusoireita, joiden korjaamistoimenpiteisiin tulisi ryhtyä välittömästi. Varhaiskasvatustyössä tämä saattaa ilmetä työntekijöissä moninaisia ja kroonistuneina tuntemuksina, kuten jatkuvana väsymyksenä, välinpitämättömyytenä, toivottomuutena, yliherkkyytenä, luovuttamisena tai suruna. Myös erilaiset psykosomaattiset oireet, kuten päänsärky, vatsavaivat, sekä ihottuma linkittyvät usein vahvaan psyykkiseen kuormittuneisuuteen. Tunnetusti keho ottaa kantaakseen sen, mitä mieli ei jaksa kantaa.

Stressin ja kuormittuneisuuden tunnistaminen ja siihen pysähtyminen on ensisijaisen tärkeää. Sen lisäksi on tähdennettävä juurisyiden ja vastuullisten tekojen kysymyksiä. Stressiin ja kuormittuneisuuteen liittyvät kysymykset ovat usein herkkiä, eikä ahdinkoa kokevaa henkilöä tulisi koskaan syyllistää kokemastaan kärsimyksestään. Siksi syyn ja vastuun kysymykset ovatkin tärkeää nostaa esille.

Syyn ja vastuun erottelu on tärkeää

Syy ja vastuu menevät usein ihmisiltä helposti sekaisin. Vaikka emme olisi syyllisiä mm. rakenteellisista ja taloudellisista epäkohdista syntyvään stressiin varhaiskasvatusalalla, niin meillä jokaisella on vastuu huolehtia niiden haitallisista jälkisäteilyistä. Varhaiskasvatustyöntekijöiden oma vastuu perustuu muun muassa itsemyötätuntoon ja vastuullisuuteen vaalia hyvän, toisia kunnioittavan ja arvostavan työilmapiirin käytänteitä työyhteisöissä, vaikka työoloja kuormittavat todelliset juurisyyt olisivatkin muualla. Kun henkilökohtaisesta elämäntilanteesta johtuvat syyt heijastuvat myös työhön, on oleellista ottaa vastuu itsestään antamalla myös muiden auttaa. Näin syy on enemmän ymmärtämistä ja vastuu myötätuntoisia tekoja itseä ja muita kohtaan.

Kun nykyisen stressin ja kuormittuneisuuden syyt tulevat eri suunnista, tulee niihin myös puuttua monesta kulmasta käsin. Työntekijöiden epäkohdat liittyvät poliittisiin, taloudellisiin, rakenteellisiin, sekä koulutuksellisiin seikkoihin. Minkäkokoisen ja näköisen panoksen haluamme tuottaa varhaiskasvatuksen työntekijöiden ja lasten hyvinvoinnille eteen? Emme saa sivustakatsojaefektin26 mukaisesti siirtää omaa vastuutamme ja todeta miten kontribuutio tulisi löytyä muista ihmisistä tai rakenteiden muutoksista. Niin kauan kuin rakenteet ja asenteet ovat ihmisten luomia, niin niitä voi myös meissä muuttaa. Me olemme rakenteet.



Lähteet:

1Pekkarinen, L & Pulkkinen, J.M. (2023). Keva: Julkisen alan työhyvinvointi -raportti. Viitattu: 30.1.2023: https://www.keva.fi/globalassets/2-tiedostot/ta-tiedostot/esitteet-ja-julkaisut/julkisen_alan_tyohyvinvointi_2022.pdf 2Suomen vanhempainliitto. 2022. Viitattu 31.1.2023: Suomen Vanhempainliitto peräänkuuluttaa päättäjiltä panostuksia lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointiinhttps://vanhempainliitto.fi/2022/05/13/suomen-vanhempainliitto-peraankuuluttaa-paattajilta-panostuksia-lasten-nuorten-ja-perheiden-hyvinvointiin/ 3Airaskorpi, A. (2020). Riittävän hyvä: selviytymisopas työelämään. Kustantamo 4Tan, C., & Ertugrul, I. (2016). Work-related stress among early childhood teachers. Journal of Education and Practice, 7(17), 1-10. 5Wong, C. Y. (2015). Work-related stress among early childhood teachers: the role of emotional labor. Journal of Early Childhood Teacher Education, 36(2), 123-137. 6Miller, G. E., Chen, E., & Zhou, E. S. (2007). If it goes up, must it come down? Chronic stress and the hypothalamic-pituitary-adrenocortical axis in humans. Psychological Bulletin, 133(1), 25-45.) 7Everson-Rose, S. A., & Powell, L. H. (2005). Psychological factors and diabetes mellitus. American Journal of Epidemiology, 162(4), 303-311.) 8Kiecolt-Glaser, J. K., & Glaser, R. (2002). Emotions, morbidity, and mortality: new perspectives from psychoneuroimmunology. Psychosomatic Medicine, 64(4), 14-21.) 9Lloyd-Jones, D., Larson, M. G., Beiser, A., D’Agostino, R. B., Kannel, W. B., Murabito, J., … & Levy, D. (2004). Lifetime risk for development of atrial fibrillation: the Framingham Heart Study. Circulation, 110(11), 1042-1046.) 10Walther, K., & Akerblom, A. (2010). Telomere length and stroke: a meta-analysis. Neurology, 75(24), 2224-2229. 11Epel, E. S., McEwen, B., Seeman, T., Matthews, K., Castellazzo, G., Ickovics, J. R., … & Izenberg, N. (2000). Stress and body shape: stress-induced cortisol secretion is consistently greater among women with central fat. Psychosomatic Medicine, 62(5), 623-632.) 12Sohlstén-Nederströma, J., Lehto, E., Sajaniemi, N., & Lehto, R. (2022). Varhaiskasvatuksen henkilöstön sosiaalisen tuen, stressin ja koulutustaustan yhteydet 3–6-vuotiaiden lasten itsesäätelyn haasteisiin. Journal of Early Childhood Education Research, 11(2), 197–222. 13Scioli, M. J., & Markiewicz, E. W. (2017). The impact of parental stress on children’s self-esteem: An examination of mediating mechanisms. Journal of Child and Family Studies, 26(4), 1053-1064. 14Romano, J. L., & Cook, L. L. (2015). Parental stress and child self-efficacy: The mediating role of parenting stress. Journal of Child and Family Studies, 24(1), 189-197. https://doi.org/10.1007/s10826-013-9853-y 15Graham, K. L., & Rutter, M. J. (2013). The relationship between parental stress, parenting, and child self-esteem. Journal of Child Psychology and Psychiatry, 54(6), 695-704. 16American Psychological Association. (2017). Stress: The different kinds of stress. https://www.apa.org/helpcenter/stress-kinds 17Seery, M. D., Holman, E. A., & Silver, R. C. (2010). Whatever does not kill us: cumulative lifetime adversity, vulnerability, and resilience. Journal of personality and social psychology, 99(6), 1025. 18Luthar, S. S., Cicchetti, D., & Becker, B. (2000). The construct of resilience: A critical evaluation and guidelines for future work. Child Development, 71(3), 543-562. https://doi.org/10.1111/1467-8624.00164 19Masten, A. S. (2001). Ordinary magic: Resilience processes in development. American Psychologist, 56(3), 227-238. https://doi.org/10.1037/0003-066X.56.3.227 20Boyce, W. T., & Ellis, B. J. (2005). Biological sensitivity to context: I. An evolutionary-developmental theory of the origins and functions of stress reactivity. Development and Psychopathology, 17(2), 271-301. https://doi.org/10.1017/S0954579405050223 21Kim, P., Kotch, J. B., Keplinger, M., Mayes, L. C., & Cox, C. (2011). Cumulative adverse childhood experiences and adult health. Health Affairs (Project Hope), 30(8), 1497-1504. https://doi.org/10.1377/hlthaff.2011.0454 22Epping, J.E., Kort, J.M., Verhoeff, A.P., & Brosschot, J.F. (2019). The causal effect of subjective stress on psychosocial stress. Psychology & Health, 34(5), 542-558. 23Edmondson, A. (1999). Psychological safety and learning behavior in work teams. Administrative science quarterly, 44(2), 350-383. 24Frankl, V. (2004). On the Theory and Therapy of Mental Disorders, an Introduction to Logotherapy and Existential Analysis. Brunner-Routledge, USA. 25Hakanen, J., & Kaltiainen, J., (2022). Työterveyslaitos. Uusi työuupumuksen liikennevalomalli auttaa työuupumusriskin tunnistamisessa. Viitattu 31.1.2023: https://www.ttl.fi/ajankohtaista/tiedote/uusi-tyouupumuksen-liikennevalomalli-auttaa-tyouupumusriskin-tunnistamisessa. 26Darley, J. M. & Latané, B. (1968). Bystander intervention in emergencies: Diffusion of responsibility. Journal of Personality and Social Psychology. 8 (4), 377–383.

78 views0 comments

Comments


bottom of page