top of page
Search
  • Jouni Veijalainen

Lapsen fyysinen kuritus pitää vanhempia otteessaan



Lapsen fyysisen kurittamisen (ts. väkivallan) harjoittaminen pitää osaa vanhemmista vielä otteessaan. Vuonna 2021 tehdyn tutkimuksen (Lastensuojelun keskusliitto) mukaan jopa 44% vanhemmista kertoi käyttävänsä kuritusväkivaltaa lastansa kohtaan, ja osuus oli kasvanut kahdella prosenttiyksilöllä vuoden 2017 mittauksesta. Toivon hartaasti että tämä ei ole nouseva trendi. Neurologisesta näkökulmasta tarkasteltuna fyysinen ja henkinen väkivalta (myös ne “hellät luunapit” ja “pikkuiset tukkapöllyt”) aiheuttavat haistallista stressivastetta lapsen kehittyvissä aivoissa. Tämä toksinen stressi hajottaa erityisesti etuotsalohkon ja hippokampuksen elintärkeitä synaptisia yhteyksiä. Nämä aivoalueet vastaavat muun muassa ajattelun, oppimisen, tunnesäätelyn ja muistin toiminnoista. Lisäksi kurittaminen kuormittaa ja yliherkistää mantelitumaketta reagoimaan ja toimimaan taistele-pakene-jähmety -tilassa myös silloin kun ei olisi tarvetta. Useat – mutta eivät kaikki, lapsen kognitiiviset, eli oppimisen haasteet juontavat todellisuudessa juurensa sosio-emotionaalisesti epäsuotuisiin hetkiin. Hetkiin, jotka luovat meissä tänä päivänä mielen tiedostamattomia ohjelmistovirheitä. Olen kuullut ihmisten laukovan ontuvia argumentaatiovirheitä: “Kyllä minäkin olen saanut tukkapöllyjä lapsena ja ihan hyvin olen elämässä pärjännyt”. Itsestä yleistäminen (Argumentum ad preferentiam) ei päde, kun vastassa on tuhat kiloa metatutkimusta, joiden selkeä ja suoraviivainen näyttö osoittaa kaikenlaisen fyysisen kurittamisen olevan haitallista lapsen kokonaisvaltaiselle kehitykselle. Raakana klassikkona toimii myös lapsen muistamattomuus: “Ei se muista enää isona noita tukkapöllyjä, kun se on vielä niin pieni”. Sanattomaksi vetää, eikö niin? Muisti ei ole merkityksen mittari. Aivot ja keho tallentavat kyllä urhoollisesti nämä “pienet” hetket itseensä, vaikka niitä ei enää koskaan muistaisi. Terapeuttisesti olisi jopa suotavampaa muistaa, jotta niitä voisi myöhemmin työstää. Mitä varhemmin lapsi kokee kaltoinkohtelua, sitä haitallisempaa se aina on. Fyysistä kurittamista harjoittavat vanhemmat toistavat usein opittuja malleja, osoittavat omaa tietämättömyyttään, sekä voimavarojen puutettaan. He pukevat sokeat pisteensä kasvatuksellisen toimenpiteen valeasuun. Valeasuun, joka luo itsesäätelyn, itsetunnon ja mielenterveyden eri haasteita. Miettikää: kun me aikuiset olemme yleensä henkisesti niin paljon vankempia kuin lapset, niin eikö kurittaminen olisi joskus suotavaa työpaikoilla? Esihenkilö voisi aina väilllä näpäyttää luunapin niille työntekijöille, joilla motivaatio tai osaaminen olisi hakusessa. Ei välttämättä. Tarvitsemme valistusta ja ohjaamista tietojen sekä taitojen muodoissa. Matalan kynnyksen puuttumista ja tukitoimia, joilla ennaltaehkäistä lasten kaltoinkohtelua.

2 views0 comments

Recent Posts

See All
bottom of page