Search
  • Jouni Veijalainen

Ajattelen, siis kärsin

















Itsereflektio voi hajottaa psyykettä


Cogito, ergo sum (suom. ajattelen, siis olen) vain sinullekin, ajatteleva kuomaseni! Vai pitäisikö sanoa, kärsivä kuomaseni? Filosofi Descartes lausahti kuuluisan lausahduksen, “ajattelen, siis olen”, kun hän kipuili eksistentiaalisen olemassa olon kysymyksillä. Voimme päätyä yhteisymmärrykseen tuon keskiajalla eläneen intellektuellin kanssa siitä, että olemme oikeasti olemassa ajattelevan mielemme kanssa. Kannattaako se aina? Tämän päivän trendinä on suorittaa vahvaa itsereflektiota, oman ajattelun ja elämän tietoista pohtimista. Se on kehittävää, kasvattavaa ja avartavaa, kun tiedostaa omat ajatusprosessinsa ja haasteensa, mutta se voi olla myös itseään tuhoavaa.


Tunnustan ajattelevani välillä liikaa. Se ei oikeasti ole aina hyvä asia. Saatan jäädä jääräpäisyyttäni jumiin sellaisiin mielen keloihin, mitä en voi ratkoa. Oman elämän syvällisten kysymysten pohdintoihin voi oikeasti jäädä koukkuun, sillä yhden oven avautuessa, pääsee koskettelemaan aina jotain uutta aihetta tai näkökulmaa. Kun näitä ovia riittävästi availee, niin ruotimiseen alkaa hukkua. Pitäiskö sittenkin tehdä niin? Tai sittenkin toisinpäin? Miksi en ole sitä tai tätä? Olisinko onnellinen noin päin tai nurinpäin? Voit ajatella niin kovaa, että päässä ritisee, mutta onnea ja autuutta et sillä saavuta. Usko pois, olen kokeillut. Nämä mantrat eivät johdata nirvanaan.


Kun ajattelu ei poista pahoinvointia



“Kärsimme enemmän kuvitelmissamme kuin todellisuudessa” - Seneca



Olemme tottuneet, että ongelmat avautuvat ja ratkeavat, kun niihin puututaan ja niitä ruoditaan oikein syvältä. Näin usein onkin. En kehoita ketään tukahduttamaan ajatuksiaan, mutta varoitan menemästä itsereflektiossa rajan yli. Nyt pitäisi sitten alkaa pohtia, ajattelenko omaa ajatteluani liian usein. Siis meta-metakogniota, huh! Kun huomaat palaavasi samoihin kysymyksiin uudestaan ja uudestaan, mutta et ole löytänyt niihin vastauksia itsesi etkä muiden tuen avulla, niin pyri hyväksymään se. Unohda siis ajattelu ja ala kokemaan.


van Gogh: Sureva vanha mies (1890)

Itsereflektiosta voi tulla jopa obsessiivinen neuroosi. Yksi aikakautemme suurin intellektuelli, Viktor Frankl, kutsuu liiallista itsereflektiota termillä hyperreflektio. Hyperreflektiossa pakonomaisesti ajattelemme itseämme, vaikka meidän tulisi kiinnittää huomioimme ulkoisiin kiintopisteisiin tai havaitsemiseen. Frankl esittelee useita tapauksia, joissa erilaisille mielenterveydellisille häiriöille on tyypillistä yksi yhteinen tekijä: hyperrefklektio. Kun löydämme vinouman itsestämme, niin alamme seuraamaan sitä ja elämään ehdoilla. “Mä oon aina ollut tällainen”, “no kun mä en hallitse sitä”, “Miksi mä tunnen näin?” Tunnetusti ajatusten ja tunteiden kieltäminen ei tee hyvää meille - ja emme edes pysty välttämään niitä. Pystytkö kieltämään itseltäsi ajattelemasta jääkarhua? Et tietenkään. En minäkään, mutta eroavaisuus onkin siinä, että meidän ei tule rangaista itseämme tai yrittämällä yrittää olla ajattelematta.





Turpa kiinni. Älä kelaa, vaan koe


Frankl kuvasti, miten tärkeää on kiinnittää välillä huomiota muihin merkityksellisiin asioihin ongelmien sijaan. Tätä hän nimitti dereflektioksi: ihminen voi eheytyä kokonaisemmaksi, kun hän tarkastelee ympäristöään ja muita ihmisiä itsensä sijaan. Myös tämän päivän muoti-ilmiö, mindfulness, perustuu tässä hetkessä elämisen taitoon, jossa tunnustellaan kehollisia ja ympäristöstä ilmeneviä aistimuksia. Myös mindfulnesissa häiritsevät ajatukset hyväksytään hellästi, mutta kognitio pyritään palauttamaan takaisin tämän hetken kokemiseen.



Teen mindfulness-harjoituksia silloin kun muistan, ehdin tai jaksan. Olen kehittänyt itselleni arkeen yksinkertaisen menetelmän, joka palauttaa minut tähän hetkeen. Teen sitä usein, kun huomaan miten ajatteluni ei johda mihinkään hyvään tai palvele minua mitenkään. Sanon itselleni mielessä: “turpa kiinni, Jouni. Älä kelaa, vaan koe”. Hyväksyn kuitenkin ajatuskelat, sanon niille kevyet heipat ja kiinnitän huomioni kokemiseen, eli aisteihin ja ympäristöön: “onpa upean näköinen vanha tammi tuossa”, “Siistit stemmat tuossa biisissä”. Eli hyppään sisältäni ulos. “Turpa kiinni, Jouni. Älä kelaa, vaan koe!” -lause, on minulle humoristinen ja kepeä muistutus siitä, että elämässä kaikki ei ole niin vakavaa ja syvää.


Elämä voi olla hauskaa, kepeää ja yksinkertaista. Yksinkertaisuus tai yksinkertaisena oleminen voi olla vapauttavaa!


“Day after day, alone on a hill The man with the foolish grin Is keeping perfectly still But nobody wants to know him They can see that he's just a fool And he never gives an answer

But the fool on the hill Sees the sun going down And the eyes in his head See the world spinning round”

Lennon-McCartney – The Fool on the Hill (1967)



117 views0 comments