”Isän täytyy rakastaa tytärtään niin, ettei sille myöhemmin paska jätkä kelpaa.”
Tommy Hellstenin mukailemassa lausahduksessa kiteytyy rujon kauniilla tavalla se, miten meidän tulisi kohdata jokainen lähellä oleva lapsi niin perhe- kuin työkontekstissa. Lapsi tulee siis kohdata ehdoitta, jotta hän tuntee ja käsittää omanarvon tunteensa olevan arvokas ja valmis, nyt ja huomenna.
Hyväksy kaikki lapsen tunteet, sillä ne ovat aitoja ja puhtaita sellaisina kuin ne ovat. Älä hyväksy kaikkea käyttäytymistä, mutta erota se lapsen todellisesta minuudesta opittavaksi taidoksi. Käyttäytymistä opitaan opettelemalla, aitoa minätilaa rakennetaan rakastamalla.
Kun lapsi on ehtoihin hukutettu objekti, sivussa kulkeva henkilö, jonka tehtävänä on mukautua ja sopeutua aikuisen tunnetiloihin, aito minätila ei toteudu hänessä.
Onko ihme, että ehtojen, alistamisen ja uhkailun kokemuksilla täytetty henkilö hakeutuu epäterveisiin ihmissuhteisiin myöhemmin?
Onko sattumaa miten ”oikealta” tuntuva ihmissuhde onkin repivä ja vaarallinen?
Miksi hänellä on valtava tarve miellyttää kaikkia itsensä kustannuksella?
Miksi hän triggeröityy tietyissä tilanteissa saaden silmittömiä raivokohtauksia?
Miksi hän vastoinkäymisen hetkellä lamaantuu toimintakyvyttömäksi tai reggressoituu käyttäytymään kuin pieni lapsi?
Oirelista on pitkä, mutta niiden ennaltaehkäisevät toimenpiteet eivät: lapsen tunteet ovat aitoja ja puhtaita sellaisena kuin ne ovat. Rakastetaan ehdoitta ja hyväksytään lapsen kaikki tunteet, jotta minuus saa hengittää vapaana myös myöhemmin.