Olkaamme seesteisiä nykypäivän olemisen sietämättömästä keveydestä. Ennen kuin nousen ylös sängystä, voin tarkastaa nopealla sormen sivalluksella maailman tapahtumat, sään, viestit ja somemaailmaan puristetun tietotyhjiön. Anteeksi kyynisyys. Tulevaa päivän kulkua viitoittavat fyysisen ja osittain kognitiivisen vaivattomuuden tilat. Lysähdän kahvikupposen kanssa tekemään läppärillä duunia - luojan kiitos - sellaisilla sisällöillä, jotka inspiroivat ja innostavat minua. Kaikki tämä tapahtuu kotisohvalta tai kodin työhuoneesta käsin. Helppoa ja vaivatonta.
Kun yltäkylläisyys ei jalosta meitä
Minulla, sekä monilla muilla sivistyneen, korkean elintason saavuttaneen yhteiskunnan jäsenillä on elämä täynnä valintoja, mahdollisuuksia, oikeuksia, sekä etuuksia keventämässä kivirekeämme. Voimme vaivatta tilata ruokaa kotiin astumatta jalallamme ulos ovesta. Kehittynyt tietoliikenne mahdollistaa jopa sen, että introverttien yksilöiden ei tarvitse edes puhua kellekään ruokaa tilattaessa. Suoratoistopalvelut avaavat lukemattoman pääsyn mitä kiinnostavimpiin sisältöihin. Voimme vaivatta makustella ja kokeilla miten niiden sisällöt sopivat meidän omiin sen hetkisiin intresseihin tai tunteisiin. Kuinka moni tunnistaakaan tämän runsauden aiheuttaman valinnanvaikeuden? Jos televisokanavia olisi vanhanajan tyyliin yksi, niin emme tuskailisi sisällöistä, vaan hyväksyisimme sen mitä meille tarjotaan.
Irtopisteitä ei saa rämpimällä yksin ongelmiensa kanssa.
Mitä tämä kaikki runsaus ja valinnanvapaus meille tuokaan? Se tuo paljon hyvää, mutta myös haasteita. Rohkenen väittää, että olemme kaiken tämän autuuden ja vaivattomuuden myötä luoneet illuusion siitä, että pystymme shoppailemaan ja haalimaan itsellemme tiettyjä tunnelatauksia ja tuntemuksia vaivatta: Särkyyn buranaa, unettomuuteen melatoniinia ja jännitykseen Netflixiä. Myös suruun kirjoittaa helppo ja vaivaton resepti: laastari nimeltä SSRI-lääkitys. On jälleen vaivattomampaa kohdata suru, kun tunteiden kärkipäistä sivalletaan huiput pois kemiallisella annoksella.
Happotesti on välillä pakollista
Tunteet kertovat meille aina jostain. Niissä piilee totuus. Totuus siitä, mikä on meille tärkeää, pelottavaa, innostavaa, uteliasta, inspiroivaa tai pelottavaa. Liiallinen pyrkimys manipuloida tunteita, tekee elämästä lopulta tasapaksua, ja uusien vastoinkäymisten toleranssi heikkenee entisestään. Valitettava totuus on se, että elämänhallinta joutuu välillä todelliseen happotestiin ikävien tapahtumien myötä. Elämä on välillä karvasta, mutta se jos mikä saa lopulta myös hunajan maistumaan makealta.
Saatamme aina välillä siis unohtaa sen totuuden, että elämän kaikki ainekset koostuvat vastinparien luomista jännitteistä: kesä ilman talvea ei tunnu yhtä mahtavalta. Terveys ei koskaan tunnu niin palkitsevalta, kunnes olemme saaneet sen takaisin. Tunnehappotesti rikkoo ja lopulta rakentaa meitä.
Kukaan ei ole oman onnensa seppä, eikä meillä kaikilla ole samoja voimavaroja käsitellä kuormittavia ja epämukavia tilanteita. Irtopisteitä ei saa rämpimällä yksin ongelmiensa kanssa. Jalostumme ja kasvamme ihmisinä aina paremmin yhdessä kuin yksin. Siksi kannustan vahvasti ottamaan vastuuta itsestään antamalla muiden auttaa välillä meitä.
Tunteet sivutuotteena
Intohimon, inspiraation, motivaation sekä onnen etsintään tuntuu olevan monella palava halu. Myös minulla. Keskitymme kuitenkin ehkä hieman liikaa tunteiden päämäärähakuisuuteen, eikä itse toimintaan ja sisältöihin. Vaikka tunteet ovat vahvasti kognitiivisiin valintoihin kytköksissä, niin meidän ei tulisi pakonomaisesti pyrkiä etsimään oikeaa tunnetta, vaan oikeaa sisältöä. Petymme nimittäin helposti, kun haluttu ja todellinen tunne eivät olekaan samankaltaisia. "Tämmöistäkö tämä nyt olikin?" "Luulin, että tämä tuntuisi ihan erilaiselta".
Tunteet tulisi nähdä toiminnan, kontekstin ja elämäntilanteen luomina yllätyksinä.
Myös onnellisuus on sivutuote, ei tavoiteltava päämäärä. Kun tunteet syntyvät sivutuotteina sisällöistä, niin vapaudumme eksistentiaalisesta ahdistuksesta. Siitä miten pyrimme ahdistuneena löytämään väylän pois ikävästä tunteesta. Siitä miten löydämme tilalle ilon ja onnen.
Onnellisuutta pidetään usein tilana, jossa ihminen lilluu tyytyväisyyden, sekä positiivisesti latautuneiden tunteiden yltäkylläisyydessä. Olen yrittänyt etsiä onnellisuutta, mutta se onkin kuristanut minua. Onnellisuus on kaveri, joka tulee pyytämättä kylään elämän merkityksellisyyden, läheisten, terveyden sekä itsensä toteuttamisen ja kehityksen yhteydessä.
Tunteita on vaikeaa välillä shoppailla. Ne ovat emergenttejä, osista ja muista kokonaisuuksista kohoavia olomuotoja. Tunteet tulisi nähdä toiminnan, kontekstin ja elämäntilanteen luomina yllätyksinä. Yllätyksinä, joita on lupa vihata tai nauttia.